tiistai 4. joulukuuta 2012
Ofelia Market 9.12.2012!
Lollarit lakoon ja röyhelöt ketoon? Sunnuntaina tapahtuu jälleen ihanin, suurin ja kaunein Ofelia Market, ja toki Crème de la Garderoben kirppispöytä on paikalla myös.
keskiviikko 15. elokuuta 2012
Ofelia Market MALLIHAKU
Nyt kaivataan:
MALLEJA Crème de la Garderoben muotinäytökseen Ofelia Marketiin 25.8.2012.
Ilmoittautumiset cremedelagarderobe(a)gmail.com.
Kaikki muotinäytösvaatteet tarjoaa Crèmen kirppispöytä sekä metsätyttötyyliin erikoistunut Tiina Talvikki ja suomalainen lolitabrändi Cloudberry Lady.
Muotinäytös esiteetään tapahtumassa klo 13. Malleja pyydetään valmistautumaan etukäteen meikin ja hiusten kohdalla. Omat kengät mukaan! Tällöin kävely on helpompaa. Valmistaudu myös vaihtamaan asua kerran tai kaksi. Vaatteidenvaihdon jouhevoittamiseksi, pue alle sopiva aluspaita tai toppi tai alusmekko sekä peittävät sukkahousut.
Hiukset laitetaan yksinkertaisesti ja koristellaan Tiina Talvikin hiuspannoin. Kampauksista parhaiten sopivat nutturat, mutta teemaan pääsee helposti pitämällä hiukset auki.
Muotinäytöksen aiheena on syksy, ja teemaa heijastelevat sekä lolitavaatteet että niiden yhdistely mori girl-vaatteisiin.
Malleja kaivataan erityisesti useisiin TWIN-asuihin! Ilmoita siis mukaan itsesi ja ystäväsi.
Mikä muotinäytös?
Muotinäytös esitetään tapahtumassa klo 13.
Mikä Ofelia Market?
http://www.ofeliamarket.blogspot.com
http://www.facebook.com/ofeliamarket
Tapahtuman Facebook-sivu
TILAT JA VALMISTAUTUMINEN
Yo-Talossa on pienehkö pukuhuone (backstage) ja tilava wc-tila, joissa mallit voi valmistella näytöstä varten. Backstagella on huonosti peilejä, joten oma kannattaa ottaa mukaan, jos vain mahdollista.
Muotinäytös pidetään klo 13:00.
Muotinäytöksen läpimeno järjestetään klo 11:00, ja muotinäytökseen osallistuvat myyjät ja mallit ja mahdolliset avustajat saavat tulla Yo-Talolle tapahtuma-aamuna 9.30 lähtien. Läpimenoa varten kaikkien mallien tulee olla jonossa backstagella klo 10:55. Näytösjärjestys ilmoitetaan paikan päällä. Jos osuuteesi tulee viime hetken muutoksia näytöspäivänä, niin asiasta on heti ilmoitettava DJ:lle, joka soittaa näytösmusiikin ja jonka täytyy tietää kaikista muuttuneista yksityiskohdista (jos esim. mallien määrä tai järjestys muuttuu), jotta hän osaa vaihtaa biisit oikeaan aikaan.
Mallit ja mahdolliset avustajat saavat ilmaisen sisäänpääsyn Ofeliaan. Heidän kannattaa hakea lipunmyynnistä leima, jos he haluavat tapahtuman aukeamisen jälkeen liikkua Yo-talolta ulos ja tulla uudelleen sisään. Lipunmyynti aukeaa muutamaa minuuttia ennen klo 12:00.
OHJELMA
12:00 Ovet aukeavat. Sisäänpääsymaksu 3 €. HUOM! Maksu vain käteisellä!
13:00 Myyjien muotinäytös
14:00 Finnish Blonde Burlesque Troupe
15:00 Haastattelussa Crème de la Garderobe
16:00 Cute & Kitchy workshop. Työpajassa valmistetaan Essi Paajasen (Essin Maailma) ohjauksessa söpöjä kitch-henkisiä asusteita. Materiaalit ovat osallistujille ilmaisia. Ilmoittautuminen infopisteeseen klo 12 alkaen! Paikkoja rajoitetusti.
18:00 Ovet sulkeutuvat.
Crèmen kirppispöytä:
Voit koko Ofelia Marketin ajaksi tuoda lolitavaatteesi myytäväksi Crèmen myyntipöytään!
MYYNTIPROVISIO
Jokaisesta myydystä tuotteesta perimme hinnasta 10% provisiota. Maksat siis provisiota vain tehdyistä kaupoista, eli jos et myy mitään, et joudu maksamaan provisiota. Ota kuitenkin hinnoittelussasi provisio huomioon! Suosittelemme, että pyöristät hintaa ylöspäin tasakymmeniin eurooihin niin, että saat riittävän summan maksuna vaatteestasi, ja samalla voit helpottaa provision laskemisessa.
ILMOITTAUTUMINEN
Ennakkoilmoittautuminen kirppispöydälle ei ole pakollista, mutta toki suotavaa.
Ilmoittaudu kirppismyyjäksi osoitteeseen cremedelagarderobe(a)gmail.com. Tällöin kirjaamme sinut nopeat-syövät-hitaat-myyjälistallemme ja saat jo ennakkoon myyjänumerosi, jolloin voit tehdä hintalaput etukäteen valmiiksi.
Jos saavut paikan päällä Crèmen myyntipöydän luo, saat järjestyksessä seuraavan vapaan myyjänumeron, ja joudut täyttämään hintalaput itse paikan päällä. Crèmen tiimi voi opastaa hinnoittelussa.
SISÄÄNPÄÄSY
Crème de la Garderobe EI kustanna kirppismyyjien sisäänpääsyä, eli Ofelia Marketin pääsymaksua, 3 euroa. Myöskään ilmoittautuminen Crème de la Garderoben kirppismyyntiin EI anna alennuksia tai muita etuja muista Ofelia Marketin kaupoista.
VAPAAEHTOISEKSI MYYNTIVUOROIHIN
Tekemällä työvuoron Crème de la Garderoben kirppispöydässä Ofelia Marketin aikana voit tienata itsellesi seuraavat edut:
2 h päivystämistä - Crème de la Garderoben kangaskassi
Kaikki kysymykset s-postilla cremedelagarderobe(a)gmail.com.
HUOM! Huomaathan, että malli-ilmoittautuminen on siis cremelle, ei Ofelia marketille!

Kiitos askartelijoille!
Kiitos kaikille askartelemassa käyneille ja Kääntöpaikassa piipahtaneille! Oli ihanaa!
Jos sinulla on kuvia tapahtumasta, ja niitä voitaisi julkaista blogissa, ota yhteyttä: cremedelagarderobe(a)gmail.com
Kiitokset myös teetä lahjoittaneille tahoille:
The Ounce
Demmer Teehaus
Tokyokan
Thè Huone
Chaya
The Ounce
Demmer Teehaus
Tokyokan
Thè Huone
Chaya
For the Love of Lolita!
(... and tea!)
perjantai 10. elokuuta 2012
Työpajat su 12.8. vaihto- ja askartelutapahtumassa
Työpajoista lisää:
Työpajat pidetään peräkkäin (jotta kaikkiin haluamiinsa voi osallistua) ja alkavat tasatunnein (selkeyden vuoksi). Joihinkin pajoihin tarvitaan ennakkoilmoittautuminen. Omaa työtään voi jatkaa koko päivän ajan alkamisajankohdasta.
Teevärjäys, ristipistosloganit, kangaskassien ompelu, decoden, pitsinvirkkaus ja teenmaistelu- näitä voi kokeilla milloin haluaa koko päivän ajan ja alkuun pääsee heti kun ovet avataan.
Ompelemme kesäisiä kangaskasseja Kääntöpaikan ompelukoneella ja saumurilla.
Teetä ovat lahjoittaneet seuraavat liikkeet: The Ounce, Demmer, Tokyokan sekä Thé Huone. Eli aivan ihanat teemaistatukset on luvassa! Suuret kiitokset lahjoittaneille!

Koruväkerrys - Ihana Gwendolen Korhonen askartelee kanssamme fimosta ja mistä pienestä milloinkin. Tässä pajassa tullaan näkemään re-Ment -leluja ja blindbag -poneja.
Pajanpitäjän terveiset:
Korunväkerrykseen voi ja kannattaa ottaa mukaan omia välineitä ja pikkuesineitä(pieniä leluja, koriste-esineitä, pitsiä, kiiltokuvia, mitä mieleen tuleekaan!). Kaikkia näitä kuitenkin saa myös paikanpäältäkin, raahaan mukaani kirppiskrääsä ...kokoelmani mikä on vapaasti lootattavissa. Myös koruosia voi ostaa (esim.sormus- ja hiusklipsipohjia) omaskustannehintaan allekirjoittaneelta, mutta näitä löytyy rajatusti joten nopeat syövät hitaat. Fimoa voi käyttää pientä korvausta vastaan mielensä mukaan ja halutessaan saa kaupanpäälle vielä opastusta muotoilussa sekä Fimo-osien paiston paikan päällä. ♥
Carrickmacross -pitsi - HUOM! Ilmoittautumiset Rainolle!
Tyllipitsityöpaja Crèmen askartelutapahtuman osallistujille! Kokeilemme Carrickmacross-pitsin tekemistä, jossa hieno tylli koristellaan applikaatiolla. Tämän pitsin toi valokeilaan Katherine Middleton hääpuvussaan.
Ilmoittaudu työpajaan etukäteen, materiaalimaksu 5 e kerätään paikan päällä. Maksu sisältää valmiin pohjan (puuvillatylli, batisti ja mallikuvio paperilla ja kartongilla), langat ja opastuksen. Saat itsellesi itsetehdyn pitsikoristeen, jonka voi kiinnittää vaatteeseen, pöytäliinaan tai tehdä vaikka medaljongiksi kaulaan. Ota mukaan terävät ompelusakset ja sormustin, jos sinulla on.
Ennen työpajaa 15 minuutin luento tyllin ja tyllipitsien historiasta ja tyllin eri olomuodoista.
Ristipistotyöt - Oneesama / Myrsky on luvannut tuoda paikalle opastusta, malleja ja kaavoja ristipistotaulujen tekoa varten.
Hei! Ajattelin nyt kertoa vähän lisää infoa ristipistopajasta, jonka ajattelin pitää. Kävin tänään hakemassa materiaalin, joka oli melko kallis, joten pyytäisin kaikilta pajaan osallistuvilta 5€ maksua, jota vastaan saatte lankoja, palan aida-kangasta ristipistotyötä varten ja oman ristipistoneulan. Minulla on tilaa n. 18 henkilölle neulojen suhteen, mutten mielellään opettaisi niin montaa samaa aikaa, joten jos tulette pienemmissä ryhmissä, saatte ristipistosta enemmän irti.
Saa myös olla ihan luova ja tehdä ihan omaa, haluamaansa ristipistoja - mukanani tuomat kaavat ovat vain pari ideaa useiden joukossa ja olen valinnut nämä pienen kokonsa ja yksinkertaisuutensa tähden. Jos teillä on omat pienet kangas/koruompelusakset/muut pienet sakset, ottakaa ne ihmeessä mukaan, koska itselläni on vain kahdet.
Otan myös erittäin mielelläni vastaan ennakkoilmottautumisia, niin tiedän kuinka monet ovat kiinnostuneita!
~Mademoiselle Myrsky
Lisäksi paikalla on pieni kahvila, jossa suklaafonduepata on lämpimänä sekä tarjolla kotonaleivottua makeaa ja käsintehtyjä tryffeleitä.
Lisäksi vaihtorekkiin voi tuoda uutta kotia kaipaavat lolitavaatteensa! Täällä tehdään päivän löydöt.
Lämpimästi tervetuloa!

keskiviikko 1. elokuuta 2012
Muistikuvia Animeconin taidekujalta
Kuvia Kuopion Animecon IX:stä. Kameran takana oli sinuski, kiitos hänelle luvasta käyttää kuvia. Kiitos myös kaikille hurmaaville kameran edessä näkyneille neitosille edustamisesta!

Asio Otus ja CandyCottoN.

Asio Otus ja jousia

Vampireprincess ja CandyCottoN
Vieressä näkyy Airi-Sanin taidekujapöytä.
Pian luvassa lisää bloggausta askartelu- ja vaihtomiitistä! Kotileipojat voivat valmistautua jo nyt, kahvilaan kaipaamme tarjoiltavaa.
torstai 19. heinäkuuta 2012
Tyllipitsityöpaja askartelutapahtumassa
Tyllipitsityöpaja
Crèmen askartelutapahtuman osallistujille! Kokeilemme
Carrickmacross-pitsin tekemistä, jossa hieno tylli koristellaan
applikaatiolla. Tämän pitsin toi valokeilaan Katherine Middleton
hääpuvussaan.
Ilmoittaudu työpajaan etukäteen (täällä tai Facebookissa), materiaalimaksu 5 e kerätään paikan päällä. Maksu sisältää valmiin pohjan (puuvillatylli, batisti ja mallikuvio paperilla ja kartongilla), langat ja opastuksen. Saat itsellesi itsetehdyn pitsikoristeen, jonka voi kiinnittää vaatteeseen, pöytäliinaan tai tehdä vaikka medaljongiksi kaulaan. Ota mukaan terävät ompelusakset ja sormustin, jos sinulla on.
Ennen työpajaa 15 minuutin luento tyllin ja tyllipitsien historiasta ja tyllin eri olomuodoista.
Ilmoittaudu työpajaan etukäteen (täällä tai Facebookissa), materiaalimaksu 5 e kerätään paikan päällä. Maksu sisältää valmiin pohjan (puuvillatylli, batisti ja mallikuvio paperilla ja kartongilla), langat ja opastuksen. Saat itsellesi itsetehdyn pitsikoristeen, jonka voi kiinnittää vaatteeseen, pöytäliinaan tai tehdä vaikka medaljongiksi kaulaan. Ota mukaan terävät ompelusakset ja sormustin, jos sinulla on.
Ennen työpajaa 15 minuutin luento tyllin ja tyllipitsien historiasta ja tyllin eri olomuodoista.
maanantai 9. heinäkuuta 2012
Se on Crème, se on ilmainen, se on - kesän lolita-actionin huipentuma!
Sunnuntaina 12.8. vietämme viimeistä päivää ennen kesäloman päättymistä röyhelöisissä merkeissä. Kopisevin koroin ja liehuvin helmoin valtaamme päivän ajaksi Kääntöpaikan, jonka tiloissa Crème de la Garderoben ilmainen tapahtuma toteutuu. Päivän aikana luvassa on leivonnaisia, teen maistelua, vaihtomiitti, keskusteluja, työpajoja ja askartelua. Miltä kuulostaa ristipistoin tehty hihamerkki, vintagepitsein koristeltu kangaskassi, tai uudet löydöt vaihtorekistä? Tukkukaupasta ostetut pitsit värjäytyvät teehauteessa samalla kun syömme itseleivottua kakkua, ompelukoneet surisevat taustalla ja uudet kesäiset kangaskassit valmituvatotamme valokuvia ja muokkaamme niitä julkaisukuntoisiksi, ja väkerrämme sweet-lolitalle asustetta muovikoruista tai goottineidolle mustaa tyllirusettia.
Missä?
Kääntöpaikka
Intiankatu 1, 00560 Helsinki
Milloin?
Sunnuntaina 12.8.2012 klo 13-19
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)