tiistai 4. joulukuuta 2012

Ofelia Market 9.12.2012!

Lollarit lakoon ja röyhelöt ketoon? Sunnuntaina tapahtuu jälleen ihanin, suurin ja kaunein Ofelia Market, ja toki Crème de la Garderoben kirppispöytä on paikalla myös.



keskiviikko 15. elokuuta 2012

Ofelia Market MALLIHAKU

Nyt kaivataan:

MALLEJA Crème de la Garderoben muotinäytökseen Ofelia Marketiin 25.8.2012.

Ilmoittautumiset cremedelagarderobe(a)gmail.com. 




Kaikki muotinäytösvaatteet tarjoaa Crèmen kirppispöytä sekä metsätyttötyyliin erikoistunut Tiina Talvikki ja suomalainen lolitabrändi Cloudberry Lady.

Muotinäytös esiteetään tapahtumassa klo 13. Malleja pyydetään valmistautumaan etukäteen meikin ja hiusten kohdalla. Omat kengät mukaan! Tällöin kävely on helpompaa. Valmistaudu myös vaihtamaan asua kerran tai kaksi. Vaatteidenvaihdon jouhevoittamiseksi, pue alle sopiva aluspaita tai toppi tai alusmekko sekä peittävät sukkahousut.

Hiukset laitetaan yksinkertaisesti ja koristellaan Tiina Talvikin hiuspannoin. Kampauksista parhaiten sopivat nutturat, mutta teemaan pääsee helposti pitämällä hiukset auki.


Muotinäytöksen aiheena on syksy, ja teemaa heijastelevat sekä lolitavaatteet että niiden yhdistely mori girl-vaatteisiin. 


Malleja kaivataan erityisesti useisiin TWIN-asuihin! Ilmoita siis mukaan itsesi ja ystäväsi. 







 Lavalla syksyisinä versioina Fairy Wish, Innocent World ja Seraphim



Mikä muotinäytös?


Muotinäytös esitetään tapahtumassa klo 13.


Mikä Ofelia Market?

http://www.ofeliamarket.blogspot.com
http://www.facebook.com/ofeliamarket

Tapahtuman Facebook-sivu







TILAT JA VALMISTAUTUMINEN




Yo-Talossa on pienehkö pukuhuone (backstage) ja tilava wc-tila, joissa mallit voi valmistella näytöstä varten. Backstagella on huonosti peilejä, joten oma kannattaa ottaa mukaan, jos vain mahdollista.

Muotinäytös pidetään klo 13:00.

Muotinäytöksen läpimeno järjestetään klo 11:00, ja muotinäytökseen osallistuvat myyjät ja mallit ja mahdolliset avustajat saavat tulla Yo-Talolle tapahtuma-aamuna 9.30 lähtien. Läpimenoa varten kaikkien mallien tulee olla jonossa backstagella klo 10:55. Näytösjärjestys ilmoitetaan paikan päällä. Jos osuuteesi tulee viime hetken muutoksia näytöspäivänä, niin asiasta on heti ilmoitettava DJ:lle, joka soittaa näytösmusiikin ja jonka täytyy tietää kaikista muuttuneista yksityiskohdista (jos esim. mallien määrä tai järjestys muuttuu), jotta hän osaa vaihtaa biisit oikeaan aikaan.

Mallit ja mahdolliset avustajat saavat ilmaisen sisäänpääsyn Ofeliaan. Heidän kannattaa hakea lipunmyynnistä leima, jos he haluavat tapahtuman aukeamisen jälkeen liikkua Yo-talolta ulos ja tulla uudelleen sisään. Lipunmyynti aukeaa muutamaa minuuttia ennen klo 12:00.


OHJELMA

12:00 Ovet aukeavat. Sisäänpääsymaksu 3 €. HUOM! Maksu vain käteisellä!
13:00 Myyjien muotinäytös
14:00 Finnish Blonde Burlesque Troupe
15:00 Haastattelussa Crème de la Garderobe
16:00 Cute & Kitchy workshop. Työpajassa valmistetaan Essi Paajasen (Essin Maailma) ohjauksessa söpöjä kitch-henkisiä asusteita. Materiaalit ovat osallistujille ilmaisia. Ilmoittautuminen infopisteeseen klo 12 alkaen! Paikkoja rajoitetusti.
18:00 Ovet sulkeutuvat.





Crèmen kirppispöytä: 

Voit koko Ofelia Marketin ajaksi tuoda lolitavaatteesi myytäväksi Crèmen myyntipöytään! 


MYYNTIPROVISIO

Jokaisesta myydystä tuotteesta perimme hinnasta 10% provisiota. Maksat siis provisiota vain tehdyistä kaupoista, eli jos et myy mitään, et joudu maksamaan provisiota. Ota kuitenkin hinnoittelussasi provisio huomioon! Suosittelemme, että pyöristät hintaa ylöspäin tasakymmeniin eurooihin niin, että saat riittävän summan maksuna vaatteestasi, ja samalla voit helpottaa provision laskemisessa.


ILMOITTAUTUMINEN

Ennakkoilmoittautuminen kirppispöydälle ei ole pakollista, mutta toki suotavaa.

Ilmoittaudu kirppismyyjäksi osoitteeseen cremedelagarderobe(a)gmail.com. Tällöin kirjaamme sinut nopeat-syövät-hitaat-myyjälistallemme ja saat jo ennakkoon myyjänumerosi, jolloin voit tehdä hintalaput etukäteen valmiiksi.

Jos saavut paikan päällä Crèmen myyntipöydän luo, saat järjestyksessä seuraavan vapaan myyjänumeron, ja joudut täyttämään hintalaput itse paikan päällä. Crèmen tiimi voi opastaa hinnoittelussa.


SISÄÄNPÄÄSY

Crème de la Garderobe EI kustanna kirppismyyjien sisäänpääsyä, eli Ofelia Marketin pääsymaksua, 3 euroa. Myöskään ilmoittautuminen Crème de la Garderoben kirppismyyntiin EI anna alennuksia tai muita etuja muista Ofelia Marketin kaupoista.



VAPAAEHTOISEKSI MYYNTIVUOROIHIN

Tekemällä työvuoron Crème de la Garderoben kirppispöydässä Ofelia Marketin aikana voit tienata itsellesi seuraavat edut:

2 h päivystämistä - Crème de la Garderoben kangaskassi



Kaikki kysymykset s-postilla cremedelagarderobe(a)gmail.com. 

HUOM! Huomaathan, että malli-ilmoittautuminen on siis cremelle, ei Ofelia marketille!

Kiitos askartelijoille!

Kiitos kaikille askartelemassa käyneille ja Kääntöpaikassa piipahtaneille! Oli ihanaa!

Jos sinulla on kuvia tapahtumasta, ja niitä voitaisi julkaista blogissa, ota yhteyttä: cremedelagarderobe(a)gmail.com


Kiitokset myös teetä lahjoittaneille tahoille:
The Ounce
Demmer Teehaus
Tokyokan
Thè Huone
Chaya

For the Love of Lolita!

(... and tea!)

perjantai 10. elokuuta 2012

Työpajat su 12.8. vaihto- ja askartelutapahtumassa

Työpajoista lisää:

Työpajat pidetään peräkkäin (jotta kaikkiin haluamiinsa voi osallistua) ja alkavat tasatunnein (selkeyden vuoksi). Joihinkin pajoihin tarvitaan ennakkoilmoittautuminen. Omaa työtään voi jatkaa koko päivän ajan alkamisajankohdasta.


Teevärjäys, ristipistosloganit, kangaskassien ompelu, decoden, pitsinvirkkaus ja teenmaistelu- näitä voi kokeilla milloin haluaa koko päivän ajan ja alkuun pääsee heti kun ovet avataan.

Ompelemme kesäisiä kangaskasseja Kääntöpaikan ompelukoneella ja saumurilla.

Teetä ovat lahjoittaneet seuraavat liikkeet: The Ounce, Demmer, Tokyokan sekä Thé Huone. Eli aivan ihanat teemaistatukset on luvassa! Suuret kiitokset lahjoittaneille!

Koruväkerrys - Ihana Gwendolen Korhonen askartelee kanssamme fimosta ja mistä pienestä milloinkin. Tässä pajassa tullaan näkemään re-Ment -leluja ja blindbag -poneja.


Pajanpitäjän terveiset:

Korunväkerrykseen voi ja kannattaa ottaa mukaan omia välineitä ja pikkuesineitä(pieniä leluja, koriste-esineitä, pitsiä, kiiltokuvia, mitä mieleen tuleekaan!). Kaikkia näitä kuitenkin saa myös paikanpäältäkin, raahaan mukaani kirppiskrääsä ...
kokoelmani mikä on vapaasti lootattavissa. Myös koruosia voi ostaa (esim.sormus- ja hiusklipsipohjia) omaskustannehintaan allekirjoittaneelta, mutta näitä löytyy rajatusti joten nopeat syövät hitaat. Fimoa voi käyttää pientä korvausta vastaan mielensä mukaan ja halutessaan saa kaupanpäälle vielä opastusta muotoilussa sekä Fimo-osien paiston paikan päällä. ♥




Carrickmacross -pitsi - HUOM! Ilmoittautumiset Rainolle!
Tyllipitsityöpaja Crèmen askartelutapahtuman osallistujille! Kokeilemme Carrickmacross-pitsin tekemistä, jossa hieno tylli koristellaan applikaatiolla. Tämän pitsin toi valokeilaan Katherine Middleton hääpuvussaan.

Ilmoittaudu työpajaan etukäteen, materiaalimaksu 5 e kerätään paikan päällä. Maksu sisältää valmiin pohjan (puuvillatylli, batisti ja mallikuvio paperilla ja kartongilla), langat ja opastuksen. Saat itsellesi itsetehdyn pitsikoristeen, jonka voi kiinnittää vaatteeseen, pöytäliinaan tai tehdä vaikka medaljongiksi kaulaan. Ota mukaan terävät ompelusakset ja sormustin, jos sinulla on.

Ennen työpajaa 15 minuutin luento tyllin ja tyllipitsien historiasta ja tyllin eri olomuodoista.


Ristipistotyöt - Oneesama / Myrsky on luvannut tuoda paikalle opastusta, malleja ja kaavoja ristipistotaulujen tekoa varten.


Hei! Ajattelin nyt kertoa vähän lisää infoa ristipistopajasta, jonka ajattelin pitää. Kävin tänään hakemassa materiaalin, joka oli melko kallis, joten pyytäisin kaikilta pajaan osallistuvilta 5€ maksua, jota vastaan saatte lankoja, palan aida-kangasta ristipistotyötä varten ja oman ristipistoneulan. Minulla on tilaa n. 18 henkilölle neulojen suhteen, mutten mielellään opettaisi niin montaa samaa aikaa, joten jos tulette pienemmissä ryhmissä, saatte ristipistosta enemmän irti.

Saa myös olla ihan luova ja tehdä ihan omaa, haluamaansa ristipistoja - mukanani tuomat kaavat ovat vain pari ideaa useiden joukossa ja olen valinnut nämä pienen kokonsa ja yksinkertaisuutensa tähden. Jos teillä on omat pienet kangas/koruompelusakset/muut pienet sakset, ottakaa ne ihmeessä mukaan, koska itselläni on vain kahdet.

Otan myös erittäin mielelläni vastaan ennakkoilmottautumisia, niin tiedän kuinka monet ovat kiinnostuneita!

~Mademoiselle Myrsky

Lisäksi paikalla on pieni kahvila, jossa suklaafonduepata on lämpimänä sekä tarjolla kotonaleivottua makeaa ja käsintehtyjä tryffeleitä.


Lisäksi vaihtorekkiin voi tuoda uutta kotia kaipaavat lolitavaatteensa! Täällä tehdään päivän löydöt.

Lämpimästi tervetuloa!

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Muistikuvia Animeconin taidekujalta

Kuvia Kuopion Animecon IX:stä. Kameran takana oli sinuski, kiitos hänelle luvasta käyttää kuvia. Kiitos myös kaikille hurmaaville kameran edessä näkyneille neitosille edustamisesta!


Asio Otus ja CandyCottoN.


Asio Otus ja jousia


Vampireprincess ja CandyCottoN

Vieressä näkyy Airi-Sanin taidekujapöytä.


Pian luvassa lisää bloggausta askartelu- ja vaihtomiitistä! Kotileipojat voivat valmistautua jo nyt, kahvilaan kaipaamme tarjoiltavaa.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Tyllipitsityöpaja askartelutapahtumassa

Tyllipitsityöpaja Crèmen askartelutapahtuman osallistujille! Kokeilemme Carrickmacross-pitsin tekemistä, jossa hieno tylli koristellaan applikaatiolla. Tämän pitsin toi valokeilaan Katherine Middleton hääpuvussaan.

Ilmoittaudu työpajaan etukäteen (täällä tai Facebookissa), materiaalimaksu 5 e kerätään paikan päällä. Maksu sisältää valmiin pohjan (puuvillatylli, batisti ja mallikuvio paperilla ja kartongilla), langat ja opastuksen. Saat itsellesi itsetehdyn pitsikoristeen, jonka voi kiinnittää vaatteeseen, pöytäliinaan tai tehdä vaikka medaljongiksi kaulaan. Ota mukaan terävät ompelusakset ja sormustin, jos sinulla on.

Ennen työpajaa 15 minuutin luento tyllin ja tyllipitsien historiasta ja tyllin eri olomuodoista.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Se on Crème, se on ilmainen, se on - kesän lolita-actionin huipentuma!

For the Love of Lolita!


(... and tea!)

Sunnuntaina 12.8. vietämme viimeistä päivää ennen kesäloman päättymistä röyhelöisissä merkeissä. Kopisevin koroin ja liehuvin helmoin valtaamme päivän ajaksi Kääntöpaikan, jonka tiloissa Crème de la Garderoben ilmainen tapahtuma toteutuu. Päivän aikana luvassa on leivonnaisia, teen maistelua, vaihtomiitti, keskusteluja, työpajoja ja askartelua. Miltä kuulostaa ristipistoin tehty hihamerkki, vintagepitsein koristeltu kangaskassi, tai uudet löydöt vaihtorekistä? Tukkukaupasta ostetut pitsit värjäytyvät teehauteessa samalla kun syömme itseleivottua kakkua, ompelukoneet surisevat taustalla ja uudet kesäiset kangaskassit valmituvatotamme valokuvia ja muokkaamme niitä julkaisukuntoisiksi, ja väkerrämme sweet-lolitalle asustetta muovikoruista tai goottineidolle mustaa tyllirusettia.

Missä?

Kääntöpaikka
Intiankatu 1, 00560 Helsinki

Milloin?

Sunnuntaina 12.8.2012 klo 13-19


Tervetuloa!


Jos sinulla on idea ohjelmanumeroksi tai työpajan aiheeksi, olet lämpimästi tervetullut toteuttamaan sen! Ota yhteyttä cremedelagarderobe(a)gmail.com!


Askarteluvoittoisiin näkemiin!

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Ofelia Market 25.8.2012 sekä Crèmen myyntipöytä

Nyt kaivataan:

MALLEJA Crème de la Garderoben muotinäytökseen Ofelia Marketiin 25.8.2012.

Ilmoittautumiset cremedelagarderobe(a)gmail.com. 




Kaikki muotinäytösvaatteet tarjoaa Crèmen kirppispöytä sekä metsätyttötyyliin erikoistunut Tiina Talvikki. 

Muotinäytös esiteetään tapahtumassa klo 13. Malleja pyydetään valmistautumaan etukäteen meikin ja hiusten kohdalla. Omat kengät mukaan! Tällöin kävely on helpompaa. Valmistaudu myös vaihtamaan asua kerran tai kaksi. Vaatteidenvaihdon jouhevoittamiseksi, pue alle sopiva aluspaita tai toppi tai alusmekko sekä peittävät sukkahousut.




Muotinäytöksen aiheena on syksy, ja teemaa heijastelevat sekä lolitavaatteet että niiden yhdistely mori girl-vaatteisiin. 


Malleja kaivataan erityisesti useisiin TWIN-asuihin! Ilmoita siis mukaan itsesi ja ystäväsi. 







Mikä muotinäytös?


Muotinäytös esitetään tapahtumassa klo 13.


Mikä Ofelia Market?

http://www.ofeliamarket.blogspot.com
http://www.facebook.com/ofeliamarket

Tapahtuman Facebook-sivu


 

OHJELMA

12:00 Ovet aukeavat. Sisäänpääsymaksu 3 €. HUOM! Maksu vain käteisellä!
13:00 Myyjien muotinäytös
14:00 Finnish Blonde Burlesque Troupe
15:00 Haastattelussa Crème de la Garderobe
16:00 Cute & Kitchy workshop. Työpajassa valmistetaan Essi Paajasen (Essin Maailma) ohjauksessa söpöjä kitch-henkisiä asusteita. Materiaalit ovat osallistujille ilmaisia. Ilmoittautuminen infopisteeseen klo 12 alkaen! Paikkoja rajoitetusti.
18:00 Ovet sulkeutuvat.











Crèmen kirppispöytä: 


Voit koko Ofelia Marketin ajaksi tuoda lolitavaatteesi myytäväksi Crèmen myyntipöytään! 

MYYNTIPROVISIO

Jokaisesta myydystä tuotteesta perimme hinnasta 10% provisiota. Maksat siis provisiota vain tehdyistä kaupoista, eli jos et myy mitään, et joudu maksamaan provisiota. Ota kuitenkin hinnoittelussasi provisio huomioon! Suosittelemme, että pyöristät hintaa ylöspäin tasakymmeniin eurooihin niin, että saat riittävän summan maksuna vaatteestasi, ja samalla voit helpottaa provision laskemisessa.


ILMOITTAUTUMINEN

Ennakkoilmoittautuminen kirppispöydälle ei ole pakollista, mutta toki suotavaa.

Ilmoittaudu kirppismyyjäksi osoitteeseen cremedelagarderobe(a)gmail.com. Tällöin kirjaamme sinut nopeat-syövät-hitaat-myyjälistallemme ja saat jo ennakkoon myyjänumerosi, jolloin voit tehdä hintalaput etukäteen valmiiksi.

Jos saavut paikan päällä Crèmen myyntipöydän luo, saat järjestyksessä seuraavan vapaan myyjänumeron, ja joudut täyttämään hintalaput itse paikan päällä. Crèmen tiimi voi opastaa hinnoittelussa.


SISÄÄNPÄÄSY

Crème de la Garderobe EI kustanna kirppismyyjien sisäänpääsyä, eli Ofelia Marketin pääsymaksua, 3 euroa. Myöskään ilmoittautuminen Crème de la Garderoben kirppismyyntiin EI anna alennuksia tai muita etuja muista Ofelia Marketin kaupoista.



VAPAAEHTOISEKSI MYYNTIVUOROIHIN

Tekemällä työvuoron Crème de la Garderoben kirppispöydässä Ofelia Marketin aikana voit tienata itsellesi seuraavat edut:

2 h päivystämistä - Crème de la Garderoben kangaskassi




Kaikki kysymykset s-postilla cremedelagarderobe(a)gmail.com. 


HUOM! Huomaathan, että malli-ilmoittautuminen on siis cremelle, ei Ofelia marketille!

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Crèmen kirppispöytä Animeconissa 14.-15.7.!

Animecon IX Kuopiossa 14.-15.7.2012
http://2012.animecon.fi/



ja tietysti rakkaudesta lolitaan - Crème de la Garderobe!

Crème de la Garderobella on paikalla kirppispöytä Animeconin taidekujalla. Kirppispöytään voi koko tapahtuman ajaksi tuoda myytäväksi lolita-, aristo-, mori-, dolly-kei tai muita teemaan sopivan tyylin vaatteitaan. Crème de la Garderoben kirppispöytä on auki koko tapahtuman ajan ja hoidamme myynnin puolestasi. Ehdit siis käydä kätevästi kaikissa sinua kiinnostavissa ohjelmanumeroissa ja jonottaa lolitamuotinäytökseen rauhassa!

MYYNTIPROVISIO

Jokaisesta myydystä tuotteesta perimme hinnasta 10% provisiota. Maksat siis provisiota vain tehdyistä kaupoista, eli jos et myy mitään, et joudu maksamaan provisiota. Ota kuitenkin hinnoittelussasi provisio huomioon! Suosittelemme, että pyöristät hintaa ylöspäin tasakymmeniin eurooihin niin, että saat riittävän summan maksuna vaatteestasi, ja samalla voit helpottaa provision laskemisessa.

Esimerkki: hiusrusettisi hinta on 17 euroa. Pyöristä hintaa 20 euroon, jolloin 2 euron provision jälkeen saat myydystä rusetista 18 euroa. TAI Leninkisi arvo on 137 euroa: pyöristämällä hinnan 150 euroon provisio on 15 euroa ja silloin saan leningistä 135 euroa.

ILMOITTAUTUMINEN

Ennakkoilmoittautuminen kirppispöydälle ei ole pakollista, mutta toki suotavaa.

Ilmoittaudu kirppismyyjäksi osoitteeseen cremedelagarderobe(a)gmail.com. Tällöin kirjaamme sinut nopeat-syövät-hitaat-myyjälistallemme ja saat jo ennakkoon myyjänumerosi, jolloin voit tehdä hintalaput etukäteen valmiiksi.

Jos saavut paikan päällä Crèmen taidekujapöydän luo, saat järjestyksessä seuraavan vapaan myyjänumeron, ja joudut täyttämään hintalaput itse paikan päällä. Crèmen tiimi voi opastaa hinnoittelussa.

SISÄÄNPÄÄSY

Crème de la Garderobe EI kustanna kirppismyyjien sisäänpääsyä, eli Animeconin ranneketta. Myöskään ilmoittautuminen Crème de la Garderoben kirppismyyntiin EI ole Animeconin työvoimaksi ilmoittautuminen (joka tapahtuu tästä linkistä: http://2012.animecon.fi/ty%C3%B6voima)

Selvennykseksi siis, että Crème de la Garderobe ei tee tapahtumanlaajuista yhteistyötä Animeconin kanssa vaan on paikalla yksityisenä taidekujamyyjänä. KS. http://2012.animecon.fi/taidekuja

Tärkeää on, että ostat itsellesi Animeconin rannekkeen. Ks. http://2012.animecon.fi/liput


VAPAAEHTOISEKSI TAIDEKUJAN MYYNTIVUOROIHIN

Tekemällä työvuoron Crème de la Garderoben kirppispöydässä Animeconin aikana voit tienata itsellesi seuraavat edut:

2 h päivystämistä - Crème de la Garderoben kangaskassi
4 h päivystämistä - alennusta Crèmen kirppistuotteista
6 h päivystämistä - ks. yllä yhdistettynä
8 h päivystämistä - Crème maksaa animecon-rannekkeesi
Kahtena päivänä tehtävät päivystysvuorot yht yli 10 h - Crème-tiimin yhteismajoitus hotellissa


(vrt. "Ovet aukeavat lauantaina 9:00 ja sulkeutuvat 19:00. Sunnuntaina ovet aukeavat 9:00 ja tapahtuma päättyy kello 17:00." http://2012.animecon.fi/tapahtuma)



Shopiti shop shop!

torstai 3. toukokuuta 2012

Tue Crèmeä - osta kangaskassi!

Nyt voit ostaa itsellesi omaksi Crèmen kierrätyskankaista ommellun, yksillöllisen ostoskassin! Samalla tuet Kermakaapin toimintaa ja mahdollistat seuraavan tapahtuman järjestämisen. Pieniä summia kuluu liimaan, paperiin, kopioihin, tulostamiseen, postimerkkeihin, leimasimeen, vesiväreihin, viimeksi kimppuun kukkia.

Lähetä sähköpostia osoitteeseen cremedelagarderobe(a)gmail.com ja kerro minkä kangaskassin haluat. Tukisumma on 5 euroa ja se sisältää kassin postituksen 2-luokassa. Kaikki kassit on ommeltu salolaisen nuoristyöttömän voimin. Kyseessä on vapaaehtoispohjalta lähtevä tapahtumanjärjestäminen joten kassissa näkyy tekijän kädenjälki tai kädettömyys.


Neiti Ruskea (kierrätyspuuvillaa, 1 kpl)





Neiti Järkevä (kierrätetyt tekokuitukankaat, 5 kpl)




Kaikissa Neiti Järkevän harmaissa kasseissa on värikäs vuori, m.m. alla olevaa ruusukangasta.


Neiti Nippori (kierrätyspuuvilla ja satiinivuori, 1 kpl)




Neiti Kirppari (kierrätyspuuvillaa ja tekokuitisatiinivuori, 1 kpl)



Neiti Mustaruutu (kolme hieman erilaista)

1. Neiti Mansikkavuori Mustaruutu


2. Neiti Harmaakahva Mustaruutu



3. Neiti Mustakahva Mustaruutu




Neiti Kukkaketo (kierrätyspuuvilla, satiinivuori, 1 kpl)



Neiti Kauris (Nipporin puuvilla, satiinivuori, 1 kpl)


Neiti Ruutu (paksua kestävää puuvillaa, musta vuori, harmaat kahvat)



Crème kiittää ja kumartaa!

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Välähdyksiä - Crèmen muotinäytös Villipuutarhassa

Lauantaisen luksusshoppailukierroksen ja kello viiden teen jälkeen Villipuutarhassa tarjoiltiin lolitamuotinäytös, jonka juonsi Rinna.

Kuvissa läikehtii ilta-aurinko, joten sumuisesta lopputuloksesta huolimatta toivon, että taianomainen tunnelma välittyy näistä. Jokaiselle asukokonaisuudelle oli kirjoitettu tarina. Ehkä se kuiskii sinulle näistä kuvista!



Kukallista ja keväistä pastellinvaaleissa sävyissä



Herkkää: vaaleita värejä ja musiikkiprintti - ja huomaa perhoset!



Klassinen asu säväyttää näyttävällä printillä



Kissanpentuja helmoissa - perhosensiipien kera!



Leninki ja kukat sävy sävyyn; punainen oli näytöksen kirkkain väri



Kiitokset näytöksestä!



Ruusut olivat myös lahja näytöksen katsojille.




Bonuksena Maaria Gunne Saxin vintage-mekossaan